Classic

Classic on tamperelainen salibandyn erikoisseura. Joukkue on perustettu joulukuussa 1990. Classic on lisenssipelaajien määrällä mitattuna Suomen seitsemänneksi suurin salibandyseura. Seuran miesten ja naisten edustusjoukkueet pelaavat Suomen korkeimmalla sarjatasolla, salibandyliigassa.  Edustusjoukkueiden lisäksi Classicilla on aikuisten tasolla useita miesten ja naisten joukkueita sekä poikien ja tyttöjen joukkueita junioritasolla. Seuran kotiottelut pelataan Tampere Areenalla.

 

Naiset nousivat korkeimpaan sarjaan, salibandyliigaan kaudella 1996-1997. Miesten joukkue nousi salibandyliigaan vuosituhannen vaihteessa kaudella 1999-2000. 2000-luvun alusta asti naistenjoukkueen taival salibandyliigassa on ollut menestyksekäs. Naistenjoukkue on kerännäyt 2000-luvulla yhteensä kahdeksan SM-kultaa, kolme hopeaa ja kaksi pronssia. Lisäksi menestystä on tullut Euroopan Cupissa yhden kullan, yhden hopean ja kolme pronssin muodossa. Miesten joukkue on saavuttanut 2000-luvulla yhden SM-kullan, kolme hopeaa ja yhden pronssin, sekä Suomen Cupin voiton ja Euroopan Cupin pronssin.

 

Edustusjoukkueiden lisäksi Classicin harrastetoiminta on aktiivista. Classicilla on omat ikäsarjoittain jaetut juniorijoukkueet tytöille ja pojille ja omat harrastejoukkueet aikuisille. Lisäksi Classic järjestää 3-16 vuotiaille lapsille ja nuorille tarkoitettuja salibandykouluja ja 1-6 vuotiaille lapsille ja heidän vanhemmilleen tarkoitettuja lapsi-vanhempi salibandy tunteja.

 

Salibandyliigan kauden 2016-2017 päätyttyä Classic lahjoittaa Huuda hetki perheelle -huutokauppaan jonkun miesten edustusjoukkueen pelaajan pelipaidan. Lahjoitus julkaistaan myöhemmin keväällä Huutokauppa-välilehdellä.

 

Artikkelikuva: Cup VE Classic-SPV 6.1.2017, kuvaaja Esa Takalo